Green Day - American Idiot

Green Dayn viimeisimmällä studioalbumilla, vuonna 2004 ilmestyneellä American Idiotilla, esiintyy aikuistunut punkrock-bändi. Levyn lyriikoissa on entistä enemmän myös oikeaa asiaa - albumin nimikkoraidan tiukan poliittisesta tyylistä aina yksinäisyyden sietämättömän olotilan tarkkaan tunnekuvailuun. Jokainen biisi sisältää kohtauksen ihmiselämästä ja osoittaa Billie Joe Armstrongin taidot lyriikoiden kirjoittajana. Hänen taitonsa pukea ajatukset ja nykyajan ongelmat sanoiksi on hämmästyttävän hyvä, eikä minkään biisin viesti jää varmastikaan epäselväksi. Varsinkin albumin nimikkoraidan lisäksi sinkkubiisiksi valitulla kappaleella Holiday Armstrong kertoo kantansa Amerikan ja maailman nykytilanteesta suoraan musiikin keinoilla.

Albumilta löytyy toki myös ne pakolliset kappaleet parisuhteesta, Green Day ei tee asiassa poikkeusta. Whatsername on kaunis esimerkki Armstrongin sanoitustaidoista tällä rintamalla. Itse naimisissa oleva ja kahden pojan isä kertoo unohtuneesta tytöstä todentuntuisesti koko kappaleen ajan ja päättää sen sanoin:

”From so long ago and in the darkest night
If my memory serves me right
I’ll never turn back time
Forgetting you, but not the time”


Aggressiiviset lyriikat tavaramerkkinä

Aggressiiviset lyriikat ovat ja todennäköisesti tulevatkin olemaan myös jatkossa Armstrongin ominta alaa. Vieläkin lyriikoissa vilahtaa esimerkiksi itsemurhat niin kuvaannollisessa kuin sen kirjaimellisessa ja fyysisessä merkityksessä, aivan kuten Green Dayn alkuaikoina. Pientä vaihtelua tuovat Homecoming-biisin kakkososa East 12th st., Wake me up when September ends ja Boulevard of broken dreams, joka kuvaa ihmisen yksinäisyyttä samaan aikaan niin karulla kuin kauniillakin tavalla. Pientä eroa tuovat myös Green Dayn muiden jäsenten kirjoittamat lyriikat: Mike Dirntin käsialaa on Homecoming-biisin kolmas osa Nobody likes you!, jonka otsikko kertoo kaiken sen sisällöstä. Tré Cool taas kirjoitti albumia varten saman biisin nelososan Rock and roll girlfriend, joka kertoo stereotyyppisestä rock’n roll-elämästä - lyhyehkössä pätkässä esitellään niin bändi, tyttöystävä, ex-vaimo, talo, auto, soittimet kuin lasten asuinpaikatkin. Näitä vaihteluja lukuun ottamatta kaikki albumin tekstit ovat siis Billie Joe Armstrongin kirjoittamia.

Green Day - American Idiot -video Youtubessa

Green Dayn kotisivut

Jokaiselle jotakin - monipuolista kuunneltavaa

Green Dayn American Idiot sisältää lyriikoiltaan loppujen lopuksi hyvin erilaisia, mutta suureksi osaksi aggressiivisia, tekstejä. Jos edellisessä biisissä puhuttiin Amerikan tilanteesta yleisesti, kiroillen ja raivostuneena, seuraava kappale voikin kertoa vaikeista asioista ja ajoista ihmisen elämässä. Jokainen kappale sisältää viimeistään rivien välistä luettuna suuren ajatuksen, jonka jokainen voi kokea omalla tavallaan. Biisit myös liittyvät toisiinsa - monessa kappaleessa esille otetaan St. Jimmy, jolle on omistettu myös oma kappale, ja Jesus of Suburbia, josta nimikkokappaleen ykkösosassa on mainintaa, mutta herkän Are we the waiting -biisin lopussa todetaan, että Jesus of Suburbia on pelkkää valhetta. Albumi tarjoaa lyriikoiltaan jokaiselle jotakin, niin herkkää kuin aggressiivista ja pistävääkin, joka tekee albumista hyvin monipuolista kuunneltavaa sähkökitaroiden ja erilaisten melodioiden ohella.

Ainoastaan Green Dayn tekemää uuden materiaalin julkaisemisajankohtaa voi vain arvailla - onneksi lohdutuksena on julkaistu yhteistyössä U2:n kanssa tehty cover-biisi, hurrikaani Katarinan muusikkouhrien auttamiseksi varoja keräävä The saints are coming. Green Day on myös ollut studiossa vuonna 2007 - tuloksena oli toinen cover biisistä Working class hero, joka on alun perin John Lennonin esittämä. Kappaleen tuotoilla tehdään taas hyväntekeväisyyttä, tällä kertaa Darfurin tilanteen parantamiseksi.

Teksti: Mari Hernesniemi, Lappajärvi
Kuva: Green Dayn pressikuvat