Lappajärveläinen Ellinoora Takala kiertää laulukisoja

Lappajärven Itäkylässä asuva 15-vuotias Ellinoora Takala on laulanut pienestä pitäen. Hän on osallistunut erilaisiin laulukilpailuihin ja esiintynyt esimerkiksi erilaisissa koulun tilaisuuksissa. Ellinooran mukaan hänen vanhempansa eivät ole kovinkaan musikaalisia, mutta kaikki heidän perheensä lapset harrastavat musiikkia joko soittamalla tai laulamalla.

Ellinoora on menestynyt hyvin lauluharrastuksessaan. Hänen ensimmäinen kilpailunsa oli Järviseudun Tenavatähti, johon hän osallistui 10-vuotiaana. Vielä silloin ei menestystä tullut, mutta seuraavan vuoden kilpailussa Ellinoora yritti uudestaan ja vei voiton. 12-vuotiaana hän osallistui kahteen kilpailuun: Härmänmaa laulaa, sijoittuen ensimmäiseksi, ja Karuselli-laulukisassa hän pääsi finaaliin asti.
- Viimeisin kilpailu oli NettiStara, jossa pääsin finaaliin. Tälle vuodelle ei ole enää kisoja tiedossa, enkä tiedä muutenkaan, mihin olen menossa seuraavaksi. Yleensä vain katson, minne olisi mukava mennä, Ellinoora toteaa. Kisoissa Ellinooran mukana kulkee koko perhe, joka kannustaa ja tukee häntä.

Vaikka Ellinoora kisoissa kulkemisesta pitääkin, Idols-kilpailuun hän ei välttämättä suostuisi.
- En pidä siitä, kuinka ihmisiä haukutaan Idolsissa. On varmasti rankkaa kuulla ilkeää palautetta äänestään, jos kisaan on lähtenyt tosissaan. Ilkeät kommentit pelottavat ehkä eniten, mutta myös formaatista ponnahtaneille artisteille asetetut ennakkoluulot ovat väärin. Ihmiset muodostavat ohjelman aikana kuvan ihmisen persoonasta, kuka on inhottava ja kuka aivan mahtava. Siinä lauluäänikin unohtuu, kun katsojat jakaantuvat joko ihailijoiksi tai vihaajiksi, Ellinoora miettii.

Ellinooran harrastukset liittyvät pääosin musiikkiin. Hän soittaa viulua ja pianoa, ja lisäksi hän laulaa myös kuorossa.
- Olenkin kuoron ainoa alaikäinen, muut ovat noin kolmekymppisiä, hän naurahtaa. Musiikkiin liittyvien harrastusten seuraksi Ellinoora on valinnut nukke- ja kesäteatterin. Hänellä on edessään kolmas kerta Vimpelin Selekkaus-ryhmän kanssa. Ellinoora ei siis ole lahjakkuus pelkästään laulamisessa ja soittamisessa, näytteleminenkin sujuu jo aivan kuin ammattilaiselta.

Ellinoora pitää itse kaikenlaisesta musiikista, mutta rap-musiikki ja rankka hevi arveluttavat.
- Ostin juuri Elvis Presleyn levyn, hän kertoo kuuntelemansa musiikin monipuolisuudesta. Hänen kestosuosikkinsa lapsuudesta asti on ollut Jari Sillanpää, uudemmista tuttavuuksista puhuttaessa Ellinoora ilmoittaa pitävänsä Jesse McCartneysta, joka edustaa nykypäivän amerikkalaista pop-musiikkia.

Lähitulevaisuus on Ellinooralle suhteellisen selvä: hän aikoo mennä Kaustisen musiikkilukioon opiskelemaan. On sanomattakin selvää, että hän tahtoo tosissaan laulajan uraa. Jos häneltä kysyy toista haaveammattia, puhe taukoaa hetkeksi.
- Haluaisin kuitenkin työskennellä musiikin parissa, joten musiikin- opettaja kuulostaisi hyvältä vaihtoehdolta, hän toteaa hetken hiljaisuuden jälkeen. Ellinoora kertoo myös, että jos hän ei musiikkiin liittyvää ammattia saisikaan, hän tahtoisi ryhtyä lakimieheksi. Tulevaisuus on kuitenkin vielä hieman auki tässä vaiheessa, mutta Ellinooran laulua tulemme toivottavasti kuulemaan vielä jatkossakin.

Mari Hernesniemi, Lappajärvi

15-vuotias Ellinoora Takala Lappajärveltä on jo kokenut laulukilpailuissa kiertäjä, ja haaveilee laulajan urasta ammattina.