hiihtoloma

Loma tarpeeseen

Kuka ikinä onkaan lomien sijoituksesta päättänyt, hän on tehnyt sen melko viisaasti. Ennen lomia työmäärä alkaa vähitellen kasaantua, saada aikaan lumipalloefektiä ja jättää tekijäänsä pysyvästi kiihtyvään tekemättömien töiden oravanpyörään. Viimeinen viikko ennen loman alkua on pahin. Jo ajatus lomasta, joka kuluu tekemättömien töiden parissa, alkaa ahdistaa. Esseitä, esitelmiä ja portfolioita ja niskaan hengittäviä opettajia, jotka vaativat töiden hoitamista ennen lomaa. Totuushan on kuitenkin se, että työt kuitenkin roikkuvat loman yli, vaikka opettajat kuinka laiskoja oppilaitaan koettaisivat patistaa.

Kun se "ensimmäinen" lomailta (perjantai) koittaa, nuoret sekoavat, paineiden alla, tietysti. Tällä kummallisella illalla ja sitä seuraavalla aamulla voidaan ennustaa loman tulevaisuus, väitän minä. Jos ilta sujuu juhliessa ja seuraava aamu ja päivä sisällä vuoteen omana, uskallan sanoa, että koko loman aikana kouluajatuksille ei suoda ajatustakaan. Kutsuttakoot tätä ihmisryhmää nimellä Perjantaiset. Perjantaiset toki muistavat lomalla, että viikon jälkeen on kouluun palattava, mutta samalla he ovat tietoisia nuoruuden lyhyestä ajasta ja siitä, että kouluhommia on kuitenkin jaksettava tehdä seuraavat kuukaudet kesää odottaessa. Perjantaisille hiihtoloma onkin vain lyhyt etappi ja nukkumistauko matkalla pääsiäislomaan, joka toimii hengähdystaukona kesälomaa odottaessa, jolloin aletaan odottaa jo seuraavaa kesää ketjun jatkuessa aina eläkeikään saakka.

Palataksemme lomatyyppeihin, seuraavaksi ihmisryhmäksi nimettäköön lauantai-illan riekkujat, kutsumanimeltään Laret. Laret malttavat odottaa lauantaita, joka kertoo heidän Perjantaisia suuremmasta itsekurista. Odotettavissa onkin loma, jossa koulutyöt edistyvät, mutta myös nukkumiseen jää aikaa. Larejen ja Perjantaisten lisäksi tyyppikirjoon mahtuu vielä yksi ryhmä, ne, jotka pyhittävät lomansa koululle. Muiden mielestä Hikipingot, mutta todellisuudessa kutsuttakoon heitä vaikka Vaihtoehtoisiksi. Vaihtoehtoisille tekemätön työ on stressiä, työn tekeminen on stressiä (koska se täytyy tehdä kunnolla, kun kerran aloitetaan), mutta työn valmistuttua koittaa vapaus. Hiihtolomalla Vaihtoehtoiset ovat vähemmistöryhmä, sillä he kyllä hoitavat hommansa ajoissa muutoinkin, ja niitä kasaantuu harvemmin jälkikäteen tehtäviksi.

Hiihtolomaa ei todennäköisesti ollut tarkoitettu alunperin siihen tarkoitukseen, minkä se nykypäivänä on saanut. Evijärven lukiossa järjestettiin lomallelähtijäisiksi kokonainen iltapäivä vapaaksi ennen lomaa rästihommien tekemiseksi. Käytännön soisi jatkuvan, sillä ainakin tuttujeni työtaakkoja se vähensi, jos ei ratkaisevasti, niin ainakin oleellisesti.

Hiihtoloma ja muutkin lomat kannattaisi siis ottaa vastaan oikealla asenteella. Loman aikatauluttaminen saattaa kuulostaa karulta, mutta Vaihtoehtoisille se voi olla ainut keino saada lomalleen vapaa-aikaa. Asennoidu siis positiivisesti, ja muista vastaisuudessa, tulevia syys- ja hiihtolomia ajatellen, mikä loman perimmäinen tarkoitus on. Vietä se niin kuin itse haluat, kavereiden kanssa tai yksin, hiihtoladulla tai rinteessä, kunhan se on sellainen, millaiseksi sen haluat. Vaikka elinajanodotteemme on huiman pitkältä tuntuva tässä vaiheessa elämäämme, se on joka päivä päivän vähemmän kuin eilen. Älä tee mitään, mitä jäät katumaan, mutta älä jätä tekemättä mitään, mitä tahdot tehdä.

Aino-Maria Hakala