Juha Tapio tekee lauluja sydämellä ja huolella

Ylistarosta kotoisin oleva Juha Tapio tuli muutama vuosi sitten tunnetuksi suurelle yleisölle koskettavilla lauluilla “Ukkosta ja ullakolla” sekä “Mitä silmät ei nää”.

Sen jälkeen miestä on viety lujaa ympäri Suomenniemen yli 100 keikan vuosivauhtia. Pääasiassa Juha Tapio tekee keikkoja bändin kanssa, mutta välillä hän esiintyy myös mies ja kitara kokoonpanolla akustisesti. Tällä hetkellä Juha toimii myös Kirkon ulkomaanavun kanssa yhteistyössä kertoen Afrikan oloista ja pyrkien saamaan kuulijoiden tietoisuuteen afrikkalaisten oloja ja ongelmia. Täten hän on Mikko Kuustosen jalanjäljillä.

- En halua kuitenkaan olla sillä tavalla yhdenasian mies kuin Mikko Kuustonen, joka on todella syvällä kehitysapuasioissa. Onneksi kuitenkin voin jollain tavalla auttaa kanssaihmisiä. Olen itse saanut todella paljon musiikin kautta ja nyt haluan myös jakaa jotakin kanssaihmisille itseltäni. Musiikki on kuitenkin minun pääjuttuni, muu tulee sen ohessa, selventää Juha Tapio.

Juha Tapion laulu “Pettävällä jäällä” oli yksi vuoden 2005 soitetuimpia lauluja, mutta sen esitti yllätys, yllätys, Yö-yhtye.

- Minulta pyydetään kokoajan lauluja muille esittäjille, mutta melkein järjestäen kieltäydyn pyynnöistä, sillä laulujen tekeminen on minulle vaikeata. Pyrin saamaan lauluihin niin paljon itsestäni, että niitä ei tule liukuhihnalta. Teen vuodessa vain parikymmentä tekstiä, sillä hion niitä todella paljon ja haluan, että jokainen laulu on tärkeä. En ole mikään liukuhihnatekstittäjä, enkä tee lauluja siten, että päätän, että nyt vain tekaisen laulun.

Juha Tapio kuitenkin paljastaa, että jatkossakin on tulossa lauluja myös muiden esittäjien esittämänä.

- Niistä en voi julkisesti puhua, sillä ne ovat muiden esiintyjien salaisuuksia ja he kertovat niistä sitten tulevien levyjen julkistuksen yhteydessä.

- Uuden levyn tekemistä en ole vielä paljoa suunnitellut. Edellinen levy julkistettiin viime syksynä ja nyt on aika keikkailla. On rento ja paineeton olo sen suhteen. Uusi levy tulee sitten kun tulee. On mukavaa kun bändi on pysynyt pitkälti saman jo pitemmän aikaa, tuttujen muusikoiden kanssa on kiva kiertää.

 

Juha Tapion kotisivut ovat täällä

 

juha2
juha1
juha3