|
Finlandia-palkintoja nuorille osaajille
Sadat alajärveläislapset tavoittelivat tänä syksynä Alajärven kaupungin jakamia Finlandia-palkintoja. Komeannimiset palkinnot jaettiin kuvataiteissa, kirjoitelmissa ja kotimaan ja –seudun tuntemuksessa. Pytyt jaettiin voittajille Alajärven kaupungin juhlavastaanotolla Nelimarkka-museolla, jossa oli paikalla noin 120 kuudesluokkalaista opettajineen. Vastaanotto alkoi juhlallisesti kaupunginjohtaja Kalevi Moision ja Inkeri-rouvan kätellessä juhlaväen. Maljankohotuksen jälkeen oli vuorossa monipuolista ohjelmaa eri kouluilta ja musiikkiopistolta.
Arvovaltainen tuomaristo
Kuvataide-, kirjoitelma- ja tieto-Finlandiaa tavoitteli 400 alajärveläislasta. Ensimmäistä kertaa jaettujen palkintojen saajista päättivät arvovaltaiset tuomarit: kuvataide-Finlandiasta Nelimarkka-museon johtaja Leena Passi, kirjoitelma-Finlandiasta lehtori Annikki Kaltiala ja tieo-Finlandiasta lehtori Maiju Viitaniemi. Kuvataiteen teema oli Tiedän paikan armahan ja siinä oli kaksi sarjaa koulujen nuorimmille oppilaille. Kilpailuun osallistui 96 lasta. Leena Passin mukaan työt olivat tasokkaita ja kärkikolmikkojen töissä väriä ja erilaisia tekniikoita oli käytetty rohkeasti. Tärkeitä aiheita olivat luonto, perhe ja harrastukset.
Kirjoitelma-Finlandiassa oli mukana niin novelleja, runoja kuin esseitä. Kirjoitelmia tekivät Alajärven neljäs- ja viidesluokkalaiset. Annikki Kaltialan mukaan runsaasta kirjoitelmien määrästä nousivat parhaiten esiin ne, joissa oli sisällön lisäksi persoonallista tyyliä, kirjoittajansa näköistä tekstiä.
Tieto-Finlandiassa testattiin kuudesluokkalaisten tietämystä kotiseudusta, maakunnasta ja Suomesta. Maiju Viitaniemen mukaan kysymys Alajärven nimikkokalasta osoittautui vaikeimmaksi. - Se on lahna, joka oli suolattuna aikoinaan tärkeä ravintokala alajärveläisille. Kerrotaan, että kirkon kellot jätettiin soittamatta lahnan kutuaikana, ettei ääni olisi vain häirinnyt tärkeätä toimitusta, Viitaniemi kertoi.
Kuvataide-Finlandian saivat 0.-1. lk sarjassa Juho-Petteri Alanen, Veera Pannula ja Riku Ättman, 2.-3. lk: Antti Matintupa, Venla Nelimarkka ja Essi Pitkäkangas. Kirjoitelma-Finlandia, 4.-5. lk: Nooa Kivikangas, Meiju Saari ja Venla Yliaho. Tieto-Finlandia: Arttu Yliaho, Helmiina Haukkala, Mikael Hirvelä ja Maija-Stiina Yli-Mannila.
Saila Collander, teksti ja kuva
|