My Chemical Romance kannustaa ihmisiä elämään vaikeuksista huolimatta

Suomalaiset fanit ovat ottaneet asiakseen puolustaa yhtyettä vääriltä väitöksiltä.


Näin aluksi pieni tietoisku siitä, mitä emo-termi tarkoittaa ja miten emo-kulttuuri ilmenee nykyään, jos et sitä vielä tiedä. Emo on lyhenne englannin kielen sanasta emotional, joka tarkoittaa tunteikasta. Alun perin emo-termiä alettiin käyttää 80-luvulla hardcore punkista ja indie rockista, mutta ns. 2000-luvun ”kolmannen aallon” myötä termi on saanut uudenlaisen leiman. Stereotypia on nykyään se, että emo (pääasiassa alle parikymppinen henkilö) pukeutuu mustaan, pillifarkkuihin, raitapaitoihin sekä käyttää Converse- tai Vans-tennareita. Tummat etuhiukset roikkuvat silmilllä. Hänen lempibändejään ovat muun muassa Panic! At The Disco, Fall Out Boy, Taking Back Sunday ja The Used. Kaikki asiat masentavat, ja hänen elämällään ei tunnu olevan enää mitään merkitystä.


Yksi tämän päivän menestyneimmistä emo-genreen lasketuista yhtyeistä, New Jerseyläinen My Chemical Romance, on saanut viime aikoina kansainväliseltä medialta ja eräiltä musiikkimaailman nimiltä runsaasti lokaa niskaansa. Muun muassa The Daily Mail väitti bändin olevan ”potentiaalisen itsemurhakultin johtohahmo”, The Killersin solisti Brandon Flowers on kuvaillut sen olevan vaarallinen, ja Kasabianin mielestä synkkä ja outo. Monet tahot ovat sitä mieltä, että My Chemical Romance usuttaa musiikkinsa sekä lyriikoiden avulla nuoria satuttamaan itseään tai peräti itsemurhaan.

Helsinkiläinen 16-vuotias Joanna Tzortzis sai tästä tarpeekseen, ja sen seurauksena syntyi kansainvälinen WE’RE OKAY NOW –nimeä kantava projekti. Projektin ideana on kerätä erilaista materiaalia faneilta, mm. tarinoita siitä, miten bändi on auttanut jotakuta selviytymään vaikeasta elämäntilanteesta, ja sen avulla todistaa median olevan väärässä.

- Konsepti oli ollu jossain mun päässä jo aika kauan, joten ei mulla sivujen kokoamisessa ja porukan ympärille keräämisessä kauan mennyt. Loppujen lopuksi se lähti kyllä kasvamaan uskomattoman nopeesti ja yllätyinkin siitä, miten paljon sain sitten tukea muilta faneilta, sanoo Joanna Tzortzis.

Hyvänä merkkinä kasvavasta suosiosta on se, että lähetettyjä tarinoita on tähän mennessä julkaistu lähes sata kappaletta, ja Joannan sähköpostissa on vielä pari sivua lisää odottamassa julkaisua.

mcr_press3

Kuva: Chapman Baehler

mcr_press2

Kuva: Chapman Baehler
 

Bändin solisti Gerard Way on itse kärsinyt masennuksesta sekä päihdeongelmista, ja Joannan mielestä on hyvin turhauttavaa, että laulajan patistaessa ihmisiä hakemaan apua silloin kun heistä siltä tuntuu, positiiviset aikomukset käännetään täysin päinvastaiseksi.
- Ei My Chem masenna ihmisiä, vaan masentuneet löytää lohtua My Chemistä. Niin päin se menee. Varsinkin jos on kyseessä bändi, jolla on näin vahva sanoma. Sinäänsä se on omituista, että "kuolema-kultiksi" leimataan tällänen bändi, joka erityisesti kannustaa fanejaan elämään ja antaa toivoa.
- Henkilökohtasesti ainakin näen jotkut lyriikat tavallaan sellasena ironiana, joka huutaa, et ’haloo, nää on suoria ajatuksia sun päästä, eikä näissä oo mitään järkeä’. Vähän sellasta ’ryhdistäydy!’ -meininkiä.”

Joanna on levittänyt sanaa projektista myös moniin ulkomaisiin julkaisuihin, tosin vastakaiku on ollut melko huonoa tähän mennessä. Hän ei ole nähnyt aihetta ottaa yhteyttä suomalaisiin medioihin, mutta tulee puuttumaan asiaan jos joskus niin käy. Suomen Warnerilta Joanna on kysynyt mahdollista bändin haastattelua heinäkuun Helsingin keikan yhteyteen.
- Toistaseksi kaikki haastatteluaikataulut ovat täynnä, mutta jos järjestyy ns. lisäaikaa, tilanne voi muuttua, Joanna sanoo toivorikkaana.
- Haluaisin muutenkin poikien siunauksen tälle projektille ja silleen. Nyt tuntuu vähän niin kun puhuisin niiden puolesta niiden selän takana.

Muista tulevaisuuden suunnitelmista hän mainitsee Three Cheers For Saving Lives –kirjasen sekä dokumentin, joita hän aikoo työstää kesäloman aikana.


My Chemical Romance esiintyy Helsingin Jäähallissa 3.7.2007.

Projektista lisää osoitteissa http://www.mylivingromance.urli.net ja www.myspace.com/mylivingromance

My Chemical Romancen kotisivut

Hanna Viitaniemi

Anna palautetta - julkaisemme sen tässä

Oma nimesi (vain toimituksen tietoon, emme julkaise nimettömiä palautteita).

Sähköpostiosoitteesi (vain toimituksen tietoon)

Nimimerkkisi, joka tulee kaikkien näkyville

Palautteesi