Romanssi valtasi Helsingin

Heinäkuun kolmantena päivänä tuhansien suomalaisten My Chemical Romance -fanien unelma toteutui, kun bändi saapui pitkän odotuksen jälkeen konsertoimaan ensimmäistä kertaa koko olemassaolonsa aikana Suomeen. Esiintymispaikaksi oli valittu Helsingin Jäähalli, joka oli lähestulkoon loppuunmyyty.

Ennen My Chemical Romancea jäähallilla nähtiin kaksi lämmittelybändiä. Hieman seitsemän jälkeen ovien avauduttua, lavalle astui Dynasty Recordings –levy-yhtiön uusin bändi, alternative-rockia soittava Happiness. Vaikka Happiness saikin suurimman osan yleisöstä haltuunsa, bändin esiintyminen ei kuitenkaan vetänyt vertoja sille, mitä tuleman piti.
Toisena lämppärinä oli nimittäin kanadalainen punkrockbändi Billy Talent, jonka esiintyminen tuli monelle suurena, mutta sitäkin positiivisempana yllätyksenä: bändin show’sta ei nimittäin oltu tiedotettu etukäteen ollenkaan. My Chemical Romancen tavoin myös Billy Talent nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Hyvin energinen nelikko sai yleisöstä paljon paremman otteen verrattuna edeltäneeseen bändiin, ja voin sanoa, että moni oli hyppimisestä uuvuksissa jo pelkästään Billy Talentin jälkeen.

Kellon lyödessä vartin yli yhdeksän, monituhatpäinen yleisö repesi korviavihlovaan huutomyrskyyn, kun My Chemical Romancen jäsenet astelivat lavalle yksi toisensa jälkeen. Viisihenkisestä bändistä ainoastaan basisti Mikey Way, solisti Gerard Wayn pikkuveli, ei ollut paikalla, sillä hän avioitui alkuvuodesta, ja siitä hyvästä ansaittu lomajakso ajoittui valitettavasti myös Suomen keikan kohdalle. Mikeyn korvaajana toimi rytmikitaristi Frank Ieron kitarateknikko Matt Cortez, joka täytti nuoremman Wayn jättämät saappaat erinomaisesti.

 

IMG_0259

My Chemical Romance keikalla Helsingissä.

IMG_0195

Bob Bryar, Gerard Way ja Ray Toro

Puolitoistatuntisen keikan aikana kuultiin lähestulkoon kaikki kappaleet viime vuonna ilmestyneeltä The Black Parade –albumilta, jolla My Chemical Romance löi itsensä maailmanlaajuisesti läpi, sekä suurimpia hittejä 2004 julkaistulta Three Cheers For Sweet Revengeltä. Vaikka lähes 90 % jäähallin yleisöstä oli teini-ikäisiä ja vähän vanhempiakin tyttöjä, Gerardin lavakarisma sekä muiden jäsenten, kitaristien Ray Toron sekä Frank Ieron, rumpali Bob Bryarin ja varabasisti Matt Cortezin soitto hurmasi samoin paikalla olleet miespuoliset sekä aikuiset, jotka olivat tulleet katsomaan yhtyettä joko jälkikasvunsa kanssa, tai silkasta mielenkiinnosta.

Tunnelma oli paikoitellen käsin kosketeltavaa. Joka kerta, kun Gerard osoitti mikrofonin itsestään poispäin antaakseen yleisön laulaa puolestaan, erityisesti sinkkulohkaisujen Welcome To The Black Paraden ja Famous Last Wordsin aikana, se vastasi pyyntöön antaumuksella. Tosin kaikki lauloivat poikkeuksetta jokaisen biisin mukana käskemättäkin, parhaimmillaan jopa niin kovaa, että itse soitto peittyi yleisöstä kantautuvan äänen alle.
Bändi soitti myös pari The Black Paraden ulkopuolelle jäänyttä kappaletta, joita kuullaan melko harvoin keikoilla. Ainoastaan debyyttialbumilta I Brought You My Bullets, You Brought Me Your Love ei kuultu yhtään kappaletta.

Helsingissä ei valitettavasti nähty samoja massiivisia lavasteita tai tehosteita, kuin mitä kiertueilla Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa kuluneen puolen vuoden aikana. Mutta tuskinpa kovin moni siitä välitti, sillä bändin näkeminen ensimmäistä kertaa Suomessa oli se tärkein juttu.
Gerard kehui suomalaista yleisöä ja hän lupasi, että tulevat vielä uudestaan tännekin Pohjolan perukoille.
Illan aikana laulettiin, itkettiin, hypittiin ja hikoiltiin eikä ihmekään, sillä lämpötila jäähallissa keikan jälkeen oli vähintäänkin +47 celsiusastetta.
Uskon, että monelle useita tai yhden yön auringonpaahteessa ja kaatosateessa jonottaneelle kaikki oli sen arvoista. Ainakin minulle oli, vaikka jonotinkin jäähallin pihalla ainoastaan kymmenen tunnin verran.

My Chemical Romancen Helsingin biisilista:

This Is How I Disappear Dead!
I’m Not Okay (I Promise)
Cemetery Drive
The Sharpest Lives
Welcome To The Black Parade
I Don’t Love You
Give ‘Em Hell, Kid
House Of Wolves
Teenagers
The Jetset Life Is Gonna Kill You
You Know What They Do To Guys Like Us In Prison
Sleep
Heaven Help Us
Mama
Famous Last Words

Cancer
Thank You For The Venom
Kill All Your Friends
Helena

My Chemical Romancen kotisivut

Teksti ja kuvat: Hanna Viitaniemi, Vimpeli

 

romance
IMG_016202