Sedän antamat öljyvärit olivat alku ammatille.
Nyt Nina G. Nahkala on tunnettu ympäri maailmaa.

Taiteilija Nina G. Nahkala sai sedältään, kuuluisalta venäläiseltä taidemaalarilta, parhaan mahdollisen 5-vuotis syntymäpäivälahjan; öljyvärit. Siitä lähtien Nahkala on maalannut ja tullut tunnetuksi ympäri maailmaa.

Colorful Carnival

Nina Nahkala on alun perin kotoisin Keski-Aasiasta, mutta on nyt asunut Suomessa jo yli 25 vuotta. Hän kävi jo kotimaassaan Georgiassa useita taidekouluja mm. lasten ja nuorten taidekoulun sekä ammatillisen taidekoulun. Hän on myös valmistunut taiteen maisteriksi Helsingin Taideteollisessa korkeakoulussa. Nykyään Nahkala asuu Vimpelissä ja toimii myös kuvaamataiteiden
opettajana.

Vierailin Nina G. Nahkalan galleriassa, Vimpelin keskustassa. Taiteilija oli täydessä työn touhussa; valmistumaisillaan oli juuri uuden taulun pohjustus. Hänelle maalauksissaan melkeinpä tärkeintä on värien käyttö. Taiteilija tunnustautuukin koloristiksi. Värit, ihmishahmot sekä maalausten tarinallisuus ovat Nahkalalle tärkeitä. Maalauksissa usein esiintyville porteille, naamioille ja soittimille taiteilija antaa monia merkityksiä.
– Ei ole niin tärkeää löytääkö katsoja taulusta sen tarinan minkä olen itselleni siihen miettinyt. Kunhan katsoja löytää ja tulkitsee siitä itselleen oman ja mielenkiintoisen tulkintansa, joka kiehtoo häntä, Nahkala toteaa.

Silmiini pistikin galleriassa eräs taulu, jossa oli niin monelle suomalaiselle lapselle tuttu puinen lastenkiikkustuoli. Itselleni tuli heti taulusta mieleen lapsuusajan muistoja. Nahkala taas kertoo maalanneensa tuolin, koska hänelle se oli uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus.

Taiteilija käyttää maalauksissaan mahdollisuuksien mukaan myös malleja. Suurin osa hänen maalaamista ihmishahmoista on naisia. Maalauksen ihmishahmo saattaa olla muuten täysin kuvitteellinen, mutta hänellä voikin olla jonkun mallin kädet tai kasvot. Osa hahmoista on myös täysin mielikuvituksen tuotetta.

Nahkalalla on ollut niin yksityisiä kuin ryhmänäyttelyitäkin ympäri maailmaa. Ensi kesänä on muun muassa tulossa näyttely New Yorkissa, Agora Galleryssa, Chelseassa ja Suomessa Marjukka Uusitalon galleriassa. Nahkala oli myös äskettäin viikon taiteilija Helsingissä Art Glipper galleriassa, jossa galleristina toimii Seija Ferlinin. Ulkomailla näyttelyitä on ollut muun muassa Japanissa, Venäjällä, Australiassa ja Ranskassa. 

Ulla Kantola

Lost in dreams

The mask