|
Lain mukaan vanhemmat eivät saa ostaa alle 18-vuotialle lapsilleen alkoholia
Vanhemmat hyväksyvät yläkouluikäisten alkoholinkäytön yllättävän useissa tapauksissa. Vantaalla tehdyssä tutkimuksessa kolmasosa alkoholia juovien nuorten vanhemmista hyväksyy näiden 13 - 16-vuotiaiden lasten juomisen. Lisäksi omat vanhemmat käyvät noutamassa joka neljännen nuoren väkijuomat. Vanhemmat syyllistyvät tässä rikokseen, sillä alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos myös silloin, kun alkoholia välitetään omalle lapselle.
Vantaalaisista kyselyyn vastanneista yläasteikäisistä 45 prosenttia kertoo käyttäneensä alkoholia. Viidesosa nuorista ei tiedä vanhempiensa suhtautumista alkoholinkäyttöönsä ja kolmasosa uskoo, etteivät vanhemmat tiedä heidän juomisestaan.
Onko tilanne samankaltainen Järviseudulla, kouluterveydenhoitaja Paula Etula Alajärveltä?
- Tilanne on varmaan hyvin samankaltainen kautta Suomenmaan. Riippuu hieman siitä, miten missäkin kunnassa on tehty valistustyötä nuorille ja vanhemmille. Meillä täällä Alajärvellä oli juuri kampanja, jossa valistettiin asiasta nuoria ja vanhempia muun muassa koulujen vanhempainilloissa. Alkoholin kulutus on nuortenkin osalta kasvanut huikeasti viimeisen kahden vuoden aikana alkoholin hinnanalennusten vuoksi myös Alajärvellä. Nykyään joudutaan jopa yläasteikäisiä ihan ohjaamaan hoitoon alkoholiongelmien vuoksi. Valistuksella tässä asiassa on suuri merkitys.
Mitkä ovat suurimmat riskit, kun nuori käyttää alkoholia?
- Tapaturmariski lisääntyy voimakkaasti jo yhdellä alkoholinkäyttökerralla. Tapaturmia on sattunut myös täällä Alajärvellä. Alkoholimyrkytyksiäkin on ollut ja yksittäistapauksissa nuoria on jouduttu viemään Seinäjoelle keskussairaalaan. Jos alkoholia käytetään säännöllisesti sosiaalinen syrjäytymisvaara on suuri ja koulunkäyntiongelmat varmoja.
Mikä olisi oikea tapa ja ikä "harjoitella" alkoholin käyttämistä?
- Lain mukaan Suomessa alle 18-vuotiaat eivät saa käyttää alkoholia, eikä heille saa sitä välittää. Alkoholin välittäminen alle 18-vuotiaalle on rikos, vaikka kyseessä olisivat omat vanhemmat. Mitä pidemmälle ensimmäiset kokeilut menevät sen parempi. Vaikka nuori olisi fyysisesti hyvin kypsä, psyykkinen kehitys ei ole vielä samassa vauhdissa. Eli ei alkoholia alle 18-vuotiaille.
Vantaalla kyselyn toteutti Elämä On Parasta Huumetta ry. ja siihen vastasi lähes 3 600 vantaalaista koululaista. Kyselyyn vastaaminen tapahtui kouluaikana valvotusti opettajan läsnä ollessa. Jokaisella oppilaalla oli mahdollisuus vastata kyselyyn yksin omalla päätteellään.
Harri Mölsä
|