Minustako pörssisijoittaja?

Monesta nuoresta saattaa tuntua kovin vieraalta ja kaukaiselta ajatus ryhtyä osakesäästäjäksi. On monenlaista rahanreikää: pitää ostaa koulukirjoja, vaatteita, olisi kiva saada auto tai skootteri, keikoillakin olisi mukavaa käydä, matkustaa...
Mutta mitäpä jos laittaisi muutaman euron kuukausittaisin jemmaan ja sijoittaisi ne pörssiin? Vaikkapa sijoitusrahastoihin? Näinhän ne aikuiset tekevät jos ylimääräistä rahaa on käytettävissä. Mistä siinä oikein on kysymys?


Osakesäästäminen perustuu pitkälti siihen, että ainakin historiallisesti katsottuna osakkeista on saanut tavallisesti aika hyvä tuoton. Mutta osakesijoittamisessa on aina myös riskinsä. Entäpä jos kurssit eivät nousekaan, vaan alkavat laskea? Entäpä jos valitsen väärät osakkeet tai rahastot?

Katsotaanpa muutamaa esimerkkiä:


Otetaan tarkasteluun ensin Omx-indeksi, joka kertoo sen, miten kaikkien osakkeiden markkina-arvo on kehittynyt Suomessa tiettynä aikana, tässä esimerkissä viiden vuoden aikana.

Viisi vuotta sitten tuo suomalaisten osakkeiden indeksi oli lukemassa noin 6800. Marraskuussa 2007 tuo lukema oli noin 11700. Eli kaikkien suomalaisten pörssiosakkeiden yhteinen arvo on noussut noin kaksinkertaiseksi viiden vuoden aikana. Tämä Omx-indeksi kertoo kuitenkin vain osan totuutta, sillä siinä eri yritysten painoarvo on täysin erilainen ja esimerkiksi Suomessa Omx-indeksi seurailee melkolailla Nokian osakkeen markkina-arvoa, sillä Nokia on muihin yrityksiin verrattuna niin suuri markkina-arvoltaan.

Seurataanpa sitten muutaman suomalaisen yrityksen osakkeen arvoa tuon viiden vuoden aikana. Nokian osake maksoi viisi vuotta sitten noin 20 euroa, tänään sen saa 26 euroon. Sampo-pankin osake maksoi viisi vuotta sitten 7,50 euroa ja tänään sen saa noin 20 eurolla. Marimekon osake oli viisi vuotta sitten noin viiden euron arvoinen, tänään sen arvo on noin 17,50. Huhtamäen osake maksoi viisi vuotta sitten noin 7,50 ja se on melkolailla saman hintainen tänäänkin. Eli jos olisit sijoittanut viisi vuotta sitten 100 euroa vaikkapa Sampo-pankin osakkeisiin, saisit niistä tänään myydessäsi lähestulkoon 300 euroa.

Laajennetaan hieman aikaväliä. Mitä maksoi Nokian osake vuonna 2000 silloin kun teknohuuma oli pörssissä kiivaimmillaan? Nokia maksoi tuolloin yli 60 euroa, eli melkein kolme kertaa enemmän kuin tänään. Mitä olisi tarkoittanut se, jos olisit tuolloin ostanut Nokian osakkeita ja ne olisivat sinulla yhä? Se tarkoittaisi sitä, että sijoituksesi arvo olisi laskenut melkein tuohon kolmasosaan, eli jos olisit silloin laittanut 1000 euroa Nokian osakkeisiin, niiden arvo olisi nyt vain noin 400 euroa. Tämä osoittaa sen, että osakesijoittamisessa aina on riskinsä.

Osakesijoittamisen pari pääsääntöä ovat tässä:

1. Osakesijoittaminen tavallisesti tulee olla aina pitkäaikaista sijoittamista. Jopa moneksi kymmeneksi vuodeksi.
2. Kannattaa valita tarkaan aika, jolloin aloittaa sijoittamisen. Ei kannata aloittaa silloin, kun kurssit ovat nouseet monta vuotta peräkkäin voimakkaasti.
3. Ei kannata missään tapauksessa sijoittaa pörssiin velkarahalla
4. Pää kannattaa pitää kylmänä silloin kun pörssikurssit alkavat laskea
5. Osakesijoittaminen on aina riskisijoittamista verrattuna esim. varmaa korkotuottoa antaviin korkosijoituksiin
6. Kannattaa ehdottomasti hajauttaa sijoituksiaan, eli sijoittaa moniin yrityksiin ja toimialoihin. Tämä on mahdollista nykyään rahastojen kautta pienelläkin pääomalla.

Harri Mölsä

Pankkien henkilökunta neuvoo mielellään jos sinulla on kysymyksiä sijoittamisesta.

Päätoimittajan vinkki:

Jos osakesijoittaminen kiinnostaa sinua, seuraa muutama vuosi vaikkapa Kauppalehteä ja sen pörssiosastoa ennen kuin aloitat. Silloin saat lisää tietoa ja ymmärrystä siitä, mistä oikein on kyse. Tietysti voi aina laittaa muutaman kympin vaikkapa johonkin sijoitusrahastoon, jolloin touhu voi olla mielenkiintoisempaa. Lisäksi Kauppalehti järjestää mainion Nettisijoittaja-kilpailun kaksi kertaa vuodessa, jossa voit tehdä osake- yms kauppaa käytössäsi olevilla kuvitteellisilla summilla. Se on hyvä tapa saada oppia asiasta.

Paikalliset pankkimme antavat mielellään sinulle lisätietoa ja -neuvoja. Heidän kauttaan pääset myös alkuun, jos haluat alkaa pörssisijoittajaksi. Alkuun pääsee ihan vaikkapa 20 eurolla.