|
Ruskarockissa yleisökato Bändit mielissään esiintymistilaisuudesta
Kortesjärven Nuorisoseuralla järjestetty Ruskarock tarjosi erinomaisen esiintymisfoorumin bändeille, mutta valitettavan vähän oli yleisöä saapunut paikalle. Tapahtuman järjestelyissä olivat mukana Kortesjärven vapaa-aikalautakunta, 4H-yhdistys ja Kortesjärven nuorisoseura. Kortesjärven 4H-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jarkko Mattila pitää Suvirockin ja Ruskarockin kaltaisten tapahtumien järjestämistä hyvänä, vaikka runsaita yleisömääriä tapahtumat eivät kerääkään. – Nämä ovat kuitenkin bändeille tapahtumia, joissa he saavat hyvää esiintymiskokemusta ja kuulevat toisten bändien esityksiä, toteaa Jarkko Mattila. Hän itse on mukana Ruskarockissakin esiintyneessä Street - yhtyeessä, joka on ollut koossa jo lähes parin kymmenen vuoden ajan.
80-luvulla Järviseudun alueella bänditoiminta oli vilkasta. Silloin eri pitäjissä vuorotellen järjestettiin niin sanottuja bändikatselmuksia ja nuorisotoimet järjestivät linja-autokuljetuksia naapurikuntien tapahtumiin. Se oli alueen nuorisoa yhdistävä tekijä, toteaa Mattila. Tapahtumassa esiintyivät kortesjärveläisyhtyeet Street, Suicide Sunday ja evijärveläis-kortesjärveläinen Vaja. Nämä yhtyeet ovat esiintyneet Kortesjärven rock-tapahtumissa aikaisemminkin samoin kauhavalaisbändi SP. Uusia tuttavuuksia sen sijaan olivat Rockote, jossa soittajat ovat Alavudelta, Nurmosta ja Kauhavalta sekä kauhavalainen Synthenic. Molemmille yhtyeille esiintyminen Kortesjärvellä oli ensimmäinen lavakeikka.
Rockote -yhtyeen jäsenet ovat soittaneet yhdessä noin vuoden verran. Yhtyessä soittavat Veli Mäki-Kahra, Juha Korvenaho, Janne Timonen ja Jussi Harri. – Pääosin soitamme omia kappaleitamme, vai kaksi on lainattuja, kertoo Veli Mäki-Kahra. Synthenic -yhteen jäsenet kuvailevat omaa musiikkiaan instrumentaaliseksi heviksi. Yhtyeessä soittavat Jukka Nieminen, Mikko Kujanpää, Peetu Olli ja Stefan Laine. Yhtye on ollut koossa parisen vuotta. – Laulajaa yhtyeemme kaipaisi, meistä ei ole kenestäkään laulajaksi, kertovat pojat. Vaikka yhtyeellä ei vielä ole laulajaa, ovat he tehneet kuitenkin sanoituksia valmiiksi omiin sävellyksiinsä. – Muusikko on toiveammattimme. Katsotaan miten pitkälle rahkeet riittävät, pojat toteavat.
|